"Tajuatko kuinka vittumaista on mädäntyä", olento kuiskasi niskaani. Sen äänessä kuului jotain joka oli joskus ollut naisellista. Jossain tuon kaiken rahinan ja kuolaisten lopsahdusten seassa puhui nuori tyttö.

"Minä haisen ihan vitun pahalta. Ja katso nyt minua! Katso mitä olet tehnyt!" En uskaltanut kääntyä. Kuvottava mädän haju tunkeutui sieraimiini ja jouduin taistella pysyäkseni tajuissani. Aloin itkeä.

"Katso minua!" Kylmät sormet tarttuivat niskaani järkyttävällä voimalla, kun olento repäisi minut lattialle. Nyt olin polvillani ja edessäni seisoi alaston nainen. Hän oli joskus ollut kaunis, ennen mätänemistään. Sen kasvot olivat kuin enkelin, vaikkakin turmeltuneet. Lantio ja rinnat olivat täydelliset, vaikkakin liman ja visvan peitossa. Sen neitseellisessä kaulassa näkyi hirttonarun jättämä tumman violetti jälki ja sen ranteissa oli tummat arvet.

"Kuka... Kuka sinä olet?" Kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen. Aloin taas itkeä.

"Minäkö? Tarkoitat varmaan kuka minä olin. Minä olin järki, mielenterveys,rauha. Järki. Minä olin sinun järkesi. Sinä et enää edes tunnista minua, vaikka omin käsin punoit minulle köyden. Vaikka omin käsin teroitit minulle veitsen. Vaikka omin teoin sysäsit minut reikään sinun seinässäsi." En kyennyt enää liikkumaan. Itkin voimattomana lattialla. Paha haju voimistui ja sai minut oksentamaan. Oksentaessani tunsin että huoneeseen tuli joku toinenkin. Pyörähdin selälleni ja silloin näin sen. Musta peto roikkui leipäveitsen kokoisilla kynsillä katossa. Se katsoi minua valkoisilla silmillään ja sen musta, kahtia jakautunut kieli, lipoi ilmaa. Pelkäsin niin etten voinut edes huutaa. Halvaannuin täysin. Ajattelin kuolevani siihen paikkaan.

"Järjettömyys..." Kuiskasin tuskin kuuluvasti. Silloin tyttö, järkeni, alkoi nauraa. Myös peto näytti nauravan, vaikkakin siitä korinasta oli hankala sanoa mitä se oli.

"Ei rakas. Tuo ei ole järjettömyys. Tuo on peto jonka sinä annoit seurakseni reikään. Tuo on se jonka panopuuksi sinä alistit minun hirtetyn ruumiini. Tuo on menneisyys. Aivoton peto jonka visvainen kyrpä lävistää minun ruumistani. Ei järjettömyys, höpsö. Järjettömyys... Se katsoi sinua peilistä. Se tuli läpi seinästä, etkä sinä edes huomannut. Sillä välin kun se valtasi nämä käytävät ja teki pesänsä näihin halleihin, sinä käperryit varjoihin. Ja sinä luulet vieläkin olevasi ruumiillistuma meistä kaikista, kuten joskus olit. Mutta kuulehan kulta, sinä olet kuin käytetty kondomi. Tämän kaaoksen nykyinen ruummillistuma menee tuolla" Näin itseni kävelevän ovelle. Näin itseni ottavan takkini ja avaavan oven. Ovella minä käännyin katsomaan itseäni. Ovella minä virnistin. Nuo silmät. Ne olivat peilistä.

Järjettömyys...