Olen miettinyt itsemurhaa. Olen pohtinut koko päivän erinlaisia tapoja nirhata itseni. Minun piti hoitaa asioitani tänään, mutta sen sijaan olenkin istunut huoneistoni nurkassa tuijottaen reikää seinässäni ja miettinyt itsaria. Mitä vittua? Milloin minusta tuli tälläinen?

Voisiko olla että avioero oli liikaa minun jo ennestään epä-stabiilille mielelleni? Onko kaksikymmentäyksi vuotias vielä tarpeeksi elämää kokenut käsittelemään avioeron, jossa on mukana vielä puoli-vuotias lapsikin? Avioero on rankkaa kelle tahansa, mutta vittu mullon kasvanu karvatki vasta kuutisen vuotta.

Mä olen tullut siihen loppu tulokseen että itsemurha ratkaisee minun osalta kaikki ongelmat. Miksei ratkaisisi? Eihän minua sitten enää olisi, joten miten olisi minun ongelmiakaan? Toki se vierittää järkyttävän kasan paskaa muiden niskaan, mutta minä ajattelen nyt vain minua. Eniten minua pelottaa se että onko itsemurha mahdollinen tässä maailmassa jossa elän. Pidän edelleen mahdollisena sitä että makaan koomassa ja tämä kaikki on kooma-unta. Pitää tarkastaa näkeekö kooma potilaat unia. Tai sitten olen tullut vain hulluksi...

Reikä on 49,6 cm halkaisijaltaan. Joku itkee siellä yhä.